torstai 3. elokuuta 2017

Porkkala


Kuten viime postauksessa mainihin, kävin ystävien kera telttailemassa Kirkkonummen kupeessa. Montakohan vuotta tästä retkeilystä on puhuttu, ainakin kolme, ja vihdoin saatiin itsemme sanoista tekoihin.
Lähtijöitä piti alunperin olla kuusi, mutta määrä supistui kolmeen. Pärjäsimme näin ollen kahdella teltalla ja vähemmällä muonituksella ^^

Otaksuttiin Porkkalanniemen olevan hiukan rauhallisempi, kuin Nuuksion, joten se valikoitui telttailukohteeksi. Valinta osoittautui oivalliseksi; maasto, maisemat ja säät suosivat molempina päivinä, eikä ihmisiä tullut vastaan kuin kourallinen.


Paineltiin perjantai-iltana paikalle saavuttuamme teltan kanssa vähän syrjempään jotta saimme olla keskenämme, ja löysimmekin hyvän rantakallio-pusikon, jossa ei ollut ristin sielua. 
Minun ja Jennin eräjormailujen seurauksena teltta oli hiukan epämukavalla alustalla, mutta mitäpä sitä ei tekisi romantiikan, idyllin ja hienojen maisemien eteen... Tarvitsen kyllä rutkasti lisää retkeilykokemusta :')

Vettä oli haettava kaivosta. Ainoa käytössä oleva kaivo oli melko etäällä ja vesi maistui hassulta, mutta ei sentään aiheuttanut kummempia vaivoja, joten mikäs tuossa :D
Vastaan tuli vedenhakumatkalla valkohäntäpeuroja ♥ Harmi etten ehtinyt saada niistä kuvaa.


Illan hämärtyessä saimme tuijotella auringonlaskua aitiopaikoilta samalla, kun yritimme käristää iltapalaa hieman kärsineen kertakäyttögrillin ainoassa syttyneessä nurkassa, ennen kuin painuimme yöpuulle ♥

Aamulla puolestaan saimme herätä laineiden liplatukseen, upeisiin merimaisemiin ja siihen, kun jotain omituisesti huutavia lintuja lenteli ylitse. Yritimme tunnistaa lähistöllä hengailevia tipuja tuloksetta. Paikka on ihan aiheesta lintubongarien suosiossa, kuten myös esimerkiksi sukeltajien ja veneilijöiden.


Uijui, aamukahvit kalliolla!

Lähdettiin sitten tavarat autoon vietyämme koko päiväksi vaeltamaan ympäri niemeä. Alue on lopulta melko pieni, joten sen kävelee helposti päiväreissullakin läpi.




Iso järkäle herätti kunnioitusta

Vanhaan keloon on muodostunut ajan saatossa komeita kuvioita


Reissun pää-nähtävyytenä meillä oli pronssikautiset muinaishauta-kiviröykkiöt (hiidenkiukaat), jotka löysimme hetken yritysten ja erehdysten jälkeen. 
Haudat ovat kuulemma ajalta 1500-500 eaa. Ne olivat kookkaampia kuin oletin, ja niitä taisi olla 5 tai 6 kappaletta linjassa keskenään.


Perinteiset valoilmiöt taas -_-

Haudoilla vieraillessamme huomasimme, että meitä tuijotti kaksi valkohäntäpeuraa hiukan etäämmältä. Arvelimme niiden olevan vainajien henkiä ;)

 
Löydettiin loppusijoituspaikkamme laavulta, ja levitimme mukana kulkeneet eväämme tekeytymään. Laavuja ja nuotiopaikkoja löytyy ympäri Porkkalanniemeä. Vaahtokarkit tekivät kauppansa ja niitä syötiin alku -ja välipalaksi sekä jälkkäriksi, mutta emme siltikään saaneet sitä jättisäkkiä tuhottua kokonaan.

Loppupäivän vietimme rantakallioilla, jossa seuranamme oli mm. rantakäärme. Siinä se twistaili samalla, kun käppäilimme ympäriinsä. Hassua, että pelkään hämiksiä, mutta en juurikaan käärmeitä.

Komia kaveri


Katselimme haltioituneina, kun mustat myrskypilvet kerääntyivät taivaanrantaan ja lähdimme kotia kohti vasta, kun ne olivat ihan kohdalla ja taivas repesi ♥ Täydellistä!



Tutkimusmatkailun osalta on tiedossa vielä ainakin tämän oman lähimetsikön kierteleminen, kun kuulin että siellä lojuu kaikenmaailman raunioita ja lisää luolia, sekä Nuuksioon paremmin tutustuminen ^^

8 kommenttia:

  1. Upeeta settiä ja tyylikäs huppari! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Huppari on <3 Piti vaan tilata XS-koko muiden kokojen ollessa loppu, vähän on nafti mutta menee sentään päälle.

      Poista
    2. Mulle kävi sen kanssa myös vähän hassusti. Ryntäsin ostamaan sen aikanaan Jumalten Ajan julkkarikeikalla niin kiireellä, että jo vanhasta tottumuksesta napattuani miesten s-koon mieheni tuumas että huomasitko että hupparia olis saanut myös ladyfittinä? Aargh..yleensä missään ei oo ladyfittejä ja kun on niin en ees huomaa! 🙁

      Poista
    3. Voih :D tää on kyllä hyvä ja nimenonaan fit malli, olis vaan S tai M koon saanut niin pystyis nostamaan kädet ylös ilman että napa näkyy naapuriin...

      Olen tosi nirso bändihupparien kuvioinnin suhteen, kun tuppaavat olemaan valtavia / riemunkirjavia / muutoin vaan rumia, mutta tämä on kyllä täydellinen <3

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta reissulta! Mulla on välillä kaipuuta eräjormailua kohtaan mut en ole vaan saanut hankittua varusteita. Onneks päiväreissullekin pääsee :) Upea toi vika kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, se on ehkä mun lempikuva musta, tuulipuvusta huolimatta :'D Suosittelen eräjormailua pienemmässäkin mittakaavassa!

      Poista
  3. ihania kuvia ja ihanalta on kuulostanut teidän reissu ^_^ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, teki hyvää sielulle ja ruholle <3

      Poista