perjantai 31. lokakuuta 2014

Molly the Murderer

(Pahoittelut jos tämä pyörii feedissänne, mokasin jotain. Postaus on lokakuulta 2014.)


Aika on tässä maailmassa nykyisin niin tiukassa, että en joutanut tekemään uutta asua tän vuoden halloweeniksi.
Vaan mitäpäs tuosta, kun kaapista jo löytyy millä mällätä! Jännyyksiä saa aikaan pienillä tuunauksilla ja muutoksilla. 

Paljon kertoo jo se, että kun eksäni vaatekaappi tyhjeni, siitä tuli minun naamiaisasukaappini.
Ja sekin alkaa olla jo niin täynnä, että pitää kohta rueta laittaan asuja eteenpäin -_-


No, kuten kaikki tietävät olen nukkeihin ja samankaltaisiin hahmoihin äärimmäisen mieltynyt, joten tällä idealla mentiin. Suht helppo toteuttaa tällä samalla valkoisella rättikombolla.

Yritin jonkinmoista pidemmälle vietyä versiota tästä lookista. Sellaista aikojen kuluessa kaunan katkuiseen eloon herännyttä, hylättyä marionettia >:)




Meikissä kesti 2 tuntia, kun halutun lopputuloksen saavuttaminen ei ollutkaan niin vaivatonta kun miltä idea tuntui.


Wanna play with Molly?


Tässä asussa juhlimma siis Samhainin lävitse tulevana lauantaina Jennillä!

Nyt kuitenkin painun ensin moikkaamaan muutamaa ystävää toiseen kaupunkiin ^^

Viettäkäähän lukijat raaka ja rietas halloween ;) ♥



Translation:

There was no time to figure out any totally new looks for this Halloween. But why bother, when you can use an old idea just with a little modifications!

As you may have noticed, doll figures are close to my heart. This was quite simple look to carry out - just add a little bit more eye make up than usually x) (To ne honest it took 2 hours to make this scruffy makeup to look reasonable.)

I wish you all pleasant and creepy Samhain!

15 kommenttia:

  1. Voi ei, ihana asu! :D Ja meikki on todellakin vaivan arvoinen. Halloweeniin sopivalla tavalla tää on karmean herttainen (tai herttaisen karmiva), tulee Tim Burton mieleen. Oikein makaaberia halloweenia sullekin! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kuulla että onnistuin luomaan toivotun tunnelman edes jotenkin :D Tänään pääsee testaamaan asua livenä. Mukavat kekrit vielä sinnekin^^)

      Poista
    2. Kekrit oli ja meni, tuntuu hassulta heittää syyshaaste näin ensimmäisten lumisateiden jälkeen mutta sellainen sulle tuossa olis! Tee toki, tai jätä tekemättä, aivan miten huvittaa. :) -> http://blackcustard.blogspot.fi/2014/11/autumn-hearts.html

      Poista
  2. Todella upea! ja nuo kengät ovat niin ihanat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän <3 kengistä tuli vahingossa just toivotunlaiset, kun valkonen spraymaali kului osittain pois!

      Poista
  3. Ihana :D Karmiva silleen hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeejee xD kiitti! Joidenkin kuvien ilmeet oli niin luonnollisen psykoottisia et aloin jo pelkäämään itseäni kesken kuvausten. Puolet ajasta repeilin. Oma kiva on paras kiva..ko

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Olipa kerrankin rentouttavaa, kun ei tarvinnut ostaa tai tehdä asuun muuta kun piilarit :p Kiitos ♥

      Poista
  5. Amazing costume, love your style! Now u have a new follower :)

    VastaaPoista
  6. Harvinaisen hieno kokonaisuus! Miellyttää mun creepyä silmää. ;) Sinä todella osaat hyödyntää luovaa puoltasi. Oon vähän kateellinenkin siitä taidosta. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Creepy silmä on hyvä silmä ;) No mutta kuule, aina ei onnistu, ja se vaatii runsaasti kokeilua ja myös turhia työtunteja, että löytää sen lookin mitä ideallaan hakee :) Rohkeasti vaan kokeilemaan kaikkea - siis painotan, ihan kaikkea mitä mieleen tulee ;)

      Poista
  7. ihana pieni murhaajanukke, oikein söpönen ^^ Tulee kyllä vahvat tim Burton vibat tästä. Hehe. mulla on vähän samaa "vikaa" että ihan vaatekaapista saa kaavittua päälle jos jonkinmoista naamiaisasua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä vaatekaapissa onnistuttu :D Hyvä myö! Ja näitä "naamiais"asujahan voi käyttää muulloinkin kun naamiaisissa ;) Ei nyt ehkä tällä lookilla, mutta sillein :p Joka päivä on juhla!

      Poista