lauantai 31. maaliskuuta 2012

Just you and me far beyond the sea...


Olen vahvasti mieltynyt seilorityyliin, niin miesten kuin naistenkin pukeutumisessa. Kyseinen tyyli on ajaton ja istuu oikeastaan kaikenikäisille, ja on sovellettavissa hyvin moneen tyyliin eri tavoilla. Pidän siitä, kuinka merihenkisissä asuissa yhdistyy sopivasti romantiikka ja tyttömäisyys tietynlaiseen sotilaallisuuteen :)

Näin kevään tullen kaikkea meriaiheista pursuilee syliin vähän joka putiikissa, minun ja monien muiden merellisen tunnelmoitsijoiden iloksi. Saan aina taistella itseni kanssa, etten lankea krääsään vain sen takia, että siinä on joku saamarin ankkuri :D


Hyvä merinais-mekko on ollut hakusessa iäisyyden, ja nyt tällainen käveli Seppälän nuortenosastolla vastaan alennuksineen päivineen, ja ihastuin heti. Eli en siis tällä kertaa tehnyt itse vaikka olikin suunnitelmissa, mutta jos kerran vuori tulee muhammedin luokse, niin miksi vaivautua :D Sitä paitsi nuo tuommoiset pronssiset napit voi maksaa nappikaupassa yhteensä enemmän, kun tuo valmis kaupan vaate, eli ei siis kovin kauaa tarvinnut ostopäätöstä pohtia.
Käytän yleensä vain leveähelmaisia mekkoja, joten tämä kapeampi on hyvin piristävää vaihtelua. Tämä kelpaa moneen käyttöön.




Suvin tyyliä vuodesta 1990, feat. pikkuveli (ei kannattais seistä kuvattavana vastavaloon, ilmeestä tulee yrmy). Kuten sanottua, seilorimeininki toimii vauvasta vaariin. Muistan tykänneeni tuosta asusta kovasti, voisin pitää tuollaista nytkin :D Ja varmasti pukisin tai tulen pukemaan tällaisia myös omille lapsilleni!


Kaapissa lojuva kangas, josta en keksi mitään, ostin sen vaan ulkonäön perusteilla. Mun ei koskaan pitäisi ostaa sifonkia, kun se on yksi niistä materiaaleista jota en osaa käsitellä juuri millään lailla. No täytyy luonnostella vielä, jos jokin idea tähän kumpuaisi. Ehdotuksia? :D


Ja tuossa surullisin esimerkki ankkuri-krääsään lankeamisestani - kengät on ihan kivan malliset, mutta kamalan väriset ja tummuneet parissa käyttökerrassa. Tarkoitus on kyllä värjätä nämä sinisiksi tai mustiksi.



Hätä keinot keksii - ylioppilaslakki väärin päin ja kenossa oli ihan tarpeeksi navy ;)
Ja vihdoinkin löysin täydelliset ripset Grimasilta - pitkät kuin kiinan muuri, mutta pitävät ryhtinsä eivätkä lörpötä pahasti.
Pidän parhaillaan huoltoviikkoa rastoille ja omalle tukalleni. Onpas kyllä alaston olo ilman niitä, laitan ne kyllä takaisin pääsiäislomalla. Sitten kesämmällä vihreinä versioina, can't wait! ^^

Wanhasta uutta -oksennus tähän väliin. Ostin kirppikseltä tuommoisen ankkuritopin, joka näyttikin sitten päälläni ihan järkyltä (muotoilee vyötäröstä pallon) ja tuo jäi lojumaan "keskeneräiset projektit" -laatikon pohjalle. Sitten idealamppuun tuli pieni kipinä, ja päätin tehdä tästä kassin, mikä olikin helpompaa kun tikkarin ryöstö lapsoselta; ompelin topin pohjan umpeen, vaihdoin hieman olkanauhojen paikkoja ja tadaa, minulla on meri-kesäkassi.



Jos siis löydätte jonkun kivakuosisen topin joka on liian pieni tahi muuten epäsopiva, niin tässä on yksi idea sen hyödyntämiseen. Vuorin voi myös lisätä, jos haluaa pidentää käyttöikää.

Loppuun yksi suosikkikappaleeni PMMP:ltä ;) Harvoja poppisbändejä, joita vielä nykyäänkin siedän. Se myötä rentoa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. uwah~ itsekin tykkäilen merimiestyylistä. En niinkään aina, mutta kun silmiin osuu niin ah.

    Voisiko tuosta kankaasta tehdä mahdollisesti sifonkitunikaa? En tiedä onko sitä kangasta paljoakaan, mutta joku tämäntyylinen:
    http://www.yhteishyva.fi/pukeutuminen/naisten_pukeutuminen/prismasta_juhlaasut_naisille/fi_FI/prismasta_juhlaasut_naisille/_files/86534675892472325/default/i_juhlaasu1.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tunika voisikin olla ihan hyvä idea, kiitti linkistä^^ Pitää mitata tuo kangas, kun tuo oli jokin pakan loppu-pala, mutta varmaan just joku pikkumekko tai tunika olisi ainut vaihtoehto tälle, kun en käytä mitään huiveja tms :p

      Poista
  2. Tuo merimieshenkinen mekko sopii siulle todella hyvin! :) Tuosta kankaasta sais muuten tosi kivan minihameen, röyhelöisen / epäsymmetrisen sellaisen. Siihen ei mee paljoa kangasta, ja matskunahan tuo on oivallinen liehuvaiseen vaatekappaleeseen. ^^ Topinhan siitä myös saisi, mielenkiintoista pintaa sais rypyttämällä, tuota kangasta kun on helppo käsitellä rypytettynäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :)
      Hyvä idea tuo rypytys, tuli itsellekin mieleen että voisi vaikka ommella sen itse vaatteen jostain tummasta kankaasta, ja poimuttaa tuon sifongin vaan siihen "päälle" koristeeksi, vähän niinkuin tyllin tapaan. Apuva, eilen mulla ei ollut yhtään ideoita tähän ja nyt niitä on jo ihan liikaa xD Täytyy hahmotella sitä kangasta vaikka mallinuken päälle.

      Poista
  3. Näyttää tosi kivalta tuo puku! :) Mun sisko oli sitä myös kuolannut Seppälässä, mutta kuulemma istui sen päälle huonommin, kuin kruunu sammakolle, joten ostamatta jäi.

    Näköjään KESÄ TULEEEEEE ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ^^ Ai jaa, mulle sattui istumaan tämmöinen kerrankin... Paitsi tissien kohdalta kyllä vähän kiristää, mikä on vähän outoa sekin kun oon ihan lauta :D Sun sisko taitaa olla niin hoikka, et ehkä se ei sen takia istunut?

      Poista
  4. Voih, tuo asu sopii sulle niin hyvin :) Näytät todella kauniilta! Tuo verkkosukkahousu/legginssi yhdistelmä on kyl kiva :) En ole aikaasemmin pitänyt legginsseistä mut nyt täytyy sanoa, et noin ne näyttävät todella hyvältä :)Pitääpä joskus kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ai hitsi, mä täällä oon vaan kironnut, että toi yhdistelmä näyttää varmaan ihan pöljältä... mulla ei ollut muutakaan mätsäävää alaosaa tuohon, kun en halua esitellä paljaita pattipolviani :D Arvostan kyllä itse(kin) sukkahousuja enemmän, kun legginsejä.

      Poista